lauantai 5. helmikuuta 2011

Tuulahdus syksyltä 2010

Ennen ensimmäisiä kisoja on hyvä hetki muistella viime kautta. Viime kausi ja sen alku oli vaiherikas, kehittävä ja palkitseva. Koemme kehittyneemme ja kasvaneemme henkisesti ja fyysisesti, joukkueena ja yksilöinä.


Kesällä 2010 joukkueemme kokoonpano muuttui hieman. Yksi tyttö lopetti voimistelun kokonaan ja kaksi päätti jatkaa voimistelua muissa joukkueissa. Lisäksi koko valkkutiimi ja muut Apollot päättivät yhteisen taipaleensa. Kiitos mahtavista hetkistä kaikille edellä mainituille!

Saimme uuden mahtavan valmentajan Johannan ja vahvistukseksi joukkueeseemme kaksi uutta tyttöä Nean ja Sofian.

Kesällä juostiin, palloiltiin, pompittiin, tasapainoiltiin, hypittiin ja tehtiin vatsamaratoneja ihanassa luonnossa (pistelevien ruohojen ja inhojen hämisten seurana). Aurinko paistoi ja hellettä oli ehkä tuhat astetta, silti suurin osa hiestä johtui jostain aivan muusta :D Salivuorot käytettiin kaiken edellämainitun ja mainitsemattoman lisäksi Anskun (entinen valkkumme) opettamien ohjelmasarjojen ja väline-expertti Sailan opettamien pallokikkojen opetteluun. Koreografian valmistuttua alkoi armoton hionta ja toisto rupeama :)

Syksyn ohjelman musiikki oli japanilaisesta animeleffasta Prinsessa Mononoke. Elokuva kertoo susijumalan lapsena kasvaneesta tytöstä, joka haluaa suojella metsää ihmisiltä. Syksyllä saimme siis kaikki olla soturiprinsessoja taljoinemme ja otsapantoinemme.

Johannan valmennustyön, Anskun liikekielen, Sailan pallokikkojen ja erilaisen musiikin sekä meidän voimistelumme tuloksena syntyi ohjelmamme, jolla kisasimme nousujohteisen kautemme. Oli palkitsevaa huomata kuinka puurtamisemme näkyi pisteissä. Kauden pääkisoissamme Vaajakoskella saavutimme jaetun neljännen sijan 14-16-vuotiaiden sarjassa pistein 21,20. Suoritusksessa pallot eivät putoilleet, eikä muitakaan isoja virheitä tullut. Olimme kaikki suoritukseen ja pisteisiin todella tyytyväisiä ja onnistuneen suorituksen myötä suorituspisteemme olivat koko sarjan korkeimmat 10,60 :)

Kiitokset kuluneesta kaudesta koville kilpakumppaneille ja kannustajille, vanhemmille, jojo-Hannalle, Anskulle ja Sailalle! Tietenkin superkiitokset valmentajallemme Johannalle, kun otit meidät huomaasi. Ilman sua ei oltaisi tässä näin vahvana ja yhtenäisenä joukkueena ja olisi monet naurut jäänyt nauramatta :D

Tsemppiä kaikille treeneihin!

Aino, Emmi, Jemppu, Laura, Nea, Petra, Saija, Sanni ja Sofia

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teillä oli kyllä upea väline-tekniikka! Mielestäni koko sarjan paras! Pallo liikkui niin kauniisti ja oli koko ajan liikkeellä, eikä kaikki kikat näyttäneet ihan helpoilta (=

Anonyymi kirjoitti...

Mustakin olitte tosi hyviä varsinkin jyväskylässä. Olisitte voinu mun puolesta ottaa mitalin! :)

APOLLOT kirjoitti...

Kiva kuulla ! Täytyy myöntää, että pallosta löytyi haastetta =)