perjantai 18. helmikuuta 2011

Mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä !

Vihdoinkin saatiin tämä esittelypostaus valmiiksi. Oli yllättävän vaikeaa miettiä, mitä kaikkea haluaa ja kannattaa kertoa kaverista niin, että te blogin lukijat saisitte jonkinmoisen käsityksen meistä :) Nauttikaa!


PETRA
Petra on vahva ilmentäjä ja varsinkin hymyily luonnistuu :) Petralla on treeneissä ja muutenkin tapana saada kaikki nauramaan ja varsinkin yhdeksän jälkeen  meno saattaa välillä olla hieman hervotonta. Ennen kisasuokkaa Petra ottaa asiat tyynen rauhallisesti, mikä jaksaa aina ihmetyttää meitä muita. Petra taitaa myös uskomattoman hienot bodausasennot, jotka nähdään takuuvarmasti joka treeneissä ;)

LAURA
Laura on ehdottomasti aina-perillä-kaikesta ja tietää-missä-mennään, joten kukaan ei enää hämmästy, kun Laura on se joka viimeisenä tajuaa, että missä sitä oltiinkaan :) Laura saa usein treeneissä mahtavia ideoita, joita on sitten kokeiltu ja jätetty kokeilematta. Lauran bravuureihin kuuluu erilaiset akrobaattiset suoritukset ja ajan kuluessa on nähty monen moisia liikkeitä. Lauran aloitteesta ollaan laulettu venytellessä mahdollisimman vuodenaikaan sopimattomia lauluja - kesällä joululauluja ja joulun aikaan Suvivirttä :)
NEA
Nea omaa kauniin vartalotekniikan ja hyvän huumorintajun. Nea on taitava voimistelija ja mahtavaa juttuseuraa :) Treeneissä Nea jaksaa aina hymyillä ja tehdä täysillä. Nea on kadehdittavan nätti ja notkea. Joka treeneissä saamme ihailla uusia upeasti lakattuja kynsiä, jotka Nea on itse loihtinut. Kisoissa Nea on superkeskittynyt, vaikka yö olisikin nukuttu koulun lattialla muutaman sentin paksuisella retkipatjalla ;)

AINO
Aino harrastaa voimistelun lisäksi viulun soittoa, ja on siis joukkueemme musikaalisin. Silloin tällöin Aino pujahtaa jopa kesken treenien musiikkiopistolle vinguttamaan viuluaan. Treeneissä Aino on iloinen, rauhallinen ja tunnollinen. Ennen kisasuoritusta Aino on meistä se, joka on paniikissa ja hermona :) Aino uhkuu tsemppihenkeä ja positiivista asennetta. Aino on meidän joukkueen lukiolainen, joten me muutkin pääsemme kiinni opiskelun tiukkaan tohinaan - ainakin henkisesti :)




EMMI
Emmi on meidän joukkueen vanhin ja Emmiltä löytyykin liuta kuvia, videoita ja kokemuksia vuosien varrelta. Emmin vastuulle jää koulujen avaimet ja kisoissa luomarien laitto :) Treeneissä Emmi on motivoivaa ja hauskaa seuraa. Välillä on kuitenkin helppo kuvitella Emmi blondivitsin päähenkilöksi, joka kävelee takaperin lentokoneeseen - peruutuspaikalle. Emmi taitaa venyttämisen jalon taidon ja parivenskoissa Emmin parina saa tehokasta venytystä :)
SANNI
Sanni on meidän joukkueen vipeltäjä. Pituutta on vähemmän kuin kenelläkään muulla ja jalat vipeltää senkin edestä. Sanni omaa huisin nopean pikakävelyn ja upeat ponnistukset :) Treeneissä Sanni jaksaa aina piristää ja naurattaa. Kisasuokan jälkeen Sanni on takuuvarma itkijä ja Sannin suusta onkin kuultu: "Meillä on sellanen periaate, että jos menee huonosti ni itketään ja sit jos menee hyvin ni itketään silti." Sannilla on ihana nauru, josta ei voi erehtyä ja taito nauraa ja naurattaa :)
 SAIJA
Saija on meidän joukkueen tehopakkaus! Saija omaa myös parhaimman kunnon ja vahvat käsilihakset, mistä johtuen hänen varaansa lasketaan kaikki paino niin nostoissa kuin voikkamattojen kannossa. Saija on myös kova ideoimaan kaikkea aina ohjelmasta kisapukuihin, joita hän onkin meille muutaman väsännyt. Silloin tällöin ideat ovat kuitenkin niin monimutkaisia, että me muut emme niitä ihan ymmärrä :) Saija lähtee aina innokkaana kokeilemaan kaikkea uutta ja vähän vanhaakin.





JEMPPU
Jempulla on upea huumorintaju ja hän on hyvä pari treeneissä; taitava venyttäjä ja hyvä laskemaan :) Jemppu jaksaa aina hymyillä, eikä hänellä huonoja päiviä näe. Jempulta saa kuulla kannustuksia niitä tarvitessaan ja hän on aina valmis auttamaan toisia. Jempulla on myös maailman ihanin nauru, mitä saa onneksi kuulla usein Jempun kertoessa omia kivoja tarinoitaan. Jempulla on taito saada hymyilemään, vaikka olisikin ollut huono päivä :)



SOFIA
Sofia on joukkueemme nuorin ja pituudessa Sofian voittaa vain Petra. Sofia on hyvä kuuntelija ja ihana joukkuetoveri. Hän on valmis oppimaan uutta eikä lannistu pienistä esteistä, vaan jatkaa kannustavasti eteenpäin :) Sofia on lempeä, huumorintajuinen ja ymmärtäväinen, eikä Sofian jutut jätä ketään kylmäksi.

Ei kommentteja: