sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Hopeinen viikonloppu

Annettiin kaikkemme tänä viikonloppuna kilpasarjojen mestiksissä; kotiin lähdettiin hopea mitskut kaulassa!



Alkukilpailun suoritus oli kauden paras: Sunnuntain suorituksessa kolisi ja pahasti, mutta kauden pistetavoite saavutettiin 4, 4 ja 8 alkuisilla pisteillä!

Tässä vielä viikonlopun pisteet:

Alkukilpailu


Loppukilpailu




Nyt on takki aika tyhjä ja mieletön fiilis :)



Kiitos kaikille kaikesta ja onnittelut ihan jokaiselle joukkueelle!

maanantai 11. marraskuuta 2013

2 behind, 2 to go

Helou! Viime postauksen jälkeen kisakausi onkin edennyt jo puoleenväliin.
2.11 meillä oli ns. "kotikisat", eli Kerava Cup, jotka järjestettiin Killan Koululla.

Aamulla jouduimme tulemaan aika aikaisin kisapaikalle, koska harkkasuokkamme oli ensimmäisten joukossa. Harkka oli ihan ok, muutama turha tiputus ja eriaikaisuutta parissa kohdassa. Onneksemme saimme lähteä kotiin korjausten jälkeen vähän lepäilemään ja syömään kunnon ruoan. Takaisin kisapaikalle tulimme kuitenkin ajoissa, jotta ehdimme meikkaamaan ja laittamaan hiukset.

Tän kauden kisämeikki :)
Kohtapuoliin alkoikin jo kisalämppä, joka meni ohi sujauksessa ja yhtäkkiä oltiinkin jo valmiita astelemaan kisamatolle.


Sitten meidät kuulutettiin matolle huikeiden kannustuksien saattelemana!
Fiilis matolla oli mahtava, mutta suoritus ei todellakaan ollut sitä samaa.. Tiputuksia suorastaan sateli yksi toisensa jälkeen, tasapainot olivat epävarmoja ja suoritukseen mahtui mukaan vielä törmäyskin.


Emme odottaneet mitään huippupisteitä ja niitä tulikin seuraavasti: TV 3.8 AV 3.8 EXE 7.53 yht. 15.13. Pisteet olivat yllättävän hyvät verrattuna suoritukseen ja ne veivät meidät kilpailun voittoon, mutta parannettavaa jäi silti rutkasti ensi kisoja varten.


Kerava Cupin jälkeen meillä oli kolmet harkat aikaa valmistautua aluekisoihin, hiomalla, parantamalla keilatekniikkaa ja saamalla ohjelma täsmällisemmäksi. Sitten viikonloppuna, eli 9.11, koitti Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailut Vantaalla, Lumossa. Valitettavasti Jessica oli sairastunut kovaan flunssaan, eikä pystynyt tekemään harkkasuokkaa kunnolla. Harkkasuokka oli ihan ok, muutama tiputus. Korjausten jälkeen saimme taas lähteä kotiin lepäilemään ja syömään kunnolla. Takaisin tultuamme aloitimme meikkauksen ja hiusten laiton, kannustimme joukkueita ja sitten alkoikin jo kisalämppä.
Kohta olimme taas keskittymässä ennen omaa suoritustamme ja tuota pikaa meidät kuulutettiinkin jo matolle, jälleen upeiden kannustuksien saattelemana.


 Suoritus ei kuitenkaan ollut sitä parasta meitä. Suorituksessa oli kolme suurta virhettä, joiden seurauksena liikkeitä ja vaikeusosia jäi tekemättä. Yhdenaikaisuus oli jo parempaan päin, lukuunottamatta yhtä täyskatastrofia.


Odotuksemme eivät pisteiden suhteen taaskaan ollut liian korkealla, mutta yllätyimme kuitenkin positiivisesti erityisesti suorituspisteistä. Taiteelliset pisteet ilahduttivat myös.

Pisteet olivat siis: TV 3.9 AV 4.0 EXE 8.15 yht. 16.05.

Saimme myöhemmin tietää, että olemme jaetulla hopealla Aavan kanssa, Massimon voittaessa kultaa. Onnea heille!:)

Hopeamitalistit :)
Kaikki KNV:n mitalistit!

Seuraaviin kisoihin jäi edelleen paljon parannettavaa ja nyt teemmekin pieniä muutoksia ohjelmaan. Toivottavasti seuraavissa kisoissa näytämme niitä parhaita Lolloja! :D Tampereella nähdään!

perjantai 11. lokakuuta 2013

2 viikkoa h-hetkeen..

Tässä vaiheessa syksyä takana on jo monen monta viikkoa sitkeää, ahkeraa, pienillä onnistumisilla ja epäonnistumisilla maustettua treeniä. Meidän ohjelmasta on tulossa toivottavasti jotain mahtavaa; niin Saila, Ansku kuin Jossukin ovat kaikki taas ylittäneet itsensä ohjelman tekoprosessissa. Ohjelma ja musiikki saa vieläkin hyvmyn huulille joka treeneissä ja innolla odotetaan, että päästään yrittämään saman tarinan välittämistä yleisöllekin - aina viimeiselle penkkiriville asti.

Syksyn kohokohtiin lukeutuu parin viikon takainen visiitti Kisakalliossa. Liiton leiriltä saatiin uusia näkökulmia ja vinkkejä arjen harjoitteluun ja mukavaa vaihtelua eri kouluttajien pitämissä treeneissä. Aukikiertotreenien lisäksi mieleen jäi ihanien Anforen tyttöjen kanssa treenaaminen ja venyttely valmentajanvaihtotunnilla. Kiitos Leena ja Anfore! :)

Kahden viikon päästä päästään ensi kertaa esittämään ohjelma isolle yleisölle ja siitä on enää reilu viikko ensimmäisiin kisoihin. Jokainen treeni ennen ensiesitystä ja kisoja kuitenkin tarvitaan, sillä vielä on paljon tehtävää ennen kuin ollaan valmiita astelemaan kisamatolle. Tarvitaan onnistuneita heittoja, täsmällisiä laskuja, vahvaa ilmennystä ja hyviä suorituksia!

2 viikon päästä keskiviikkona voit tulla katsastamaan, mitä tänä syksynä ollaan saatu aikaan: KNV:n Kisakatselmus keskiviikkona 23.10. 1. näytös klo 17.30 ja 2. näytös klo 19.00.