sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hyvinkää Cup ja Etelä-Suomen Aluekilpailut

Moikka! Viime postauksesta aikaa onkin vierähtänyt jo parisen viikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että nyt on neljän kisaviikonlopun putki ohi.
Reilu viikko takaperin kisattiin Hyvinkäällä, Hyvinkää Cupissa. Meillä olis harkkavuoro ollut todella aikaisin joten päädyimme siihen tulokseen, että pidämme mielummin omat treenit kotisalilla. Kun sitten lopulta päästiin Hyvinkäälle, ehittiin siinä sitten vielä katsoa hetken aikaa kisoja ennen omaa alkulämppää. Eipä taas kestänyt kuin muutama hetki ennen kun oltiin jo valmistautumassa omaan suoritukseen. Suoritus itsessään oli ihan ok (sisälsi muutamia epätarkkuuksia), mutta yhdyttiin kuitenkin kaikki siihen, että harkoissa ollaan nähty paljon varmempaa tekemistä.

Pisteitä jännättiin siinä vaiheessa kun ei oikein tiennyt mitä odottaa, mutta kun ne sitten sieltä lopulta tulivat pääsi kyllä ilo irti! Pisteitä saatiin siis, TV 4.37 AV 4.30 EXE 8.63 YHT 17.3 ja bonuksia tuli ryhdistä, siitä että ohjelma on sommiteltu hyvin yhdeksälle tai yli voimistelijalle, sekä se kaikkein mieltä lämmittävin elämysbonus! Nämä pisteet riittivät tiukassa kisassa toiseen sijaan, Freyojen napatessa kultaa pistein 17.37 ja Violan ottessa pronssia pistein 16.43. Onnea molemmille! :)

Mitalistit :)


Eilen oli sitten vuorossa Etelä-Suomen Aluekisat, Töölössä. Tehtiin aamurutiinit ennen harkkasuokkaa, joka oli ihan perusvarma ja kaikilla oli fiilistä mukana. Harkan jälkeen olikin kivasti aikaa laittaa kaikki valmiiksi, kunnes taas oli lämpän aika. Pian löydettiinkin jo itsemme valmistautumasta jälleen kisasuoritukseen. Kaikilla oli tosi kova tsemppi päällä ja haluttiin jo päästä matolle näyttämään. Suoritus oli fiilistä täynnä, jota varmasti auttoi huikeat kannustukset mitä saatiin, kiitos niistä! Suoritus kuitenkin sisälsi muutamia ihmeellisiä kommelluksia ja epätarkkuuksia, mutta olimme kokonaisuuteen tyytyväisiä. Odoteltiin siinä taas jännityksellä pisteitä joita tuli seuraavasti, TV 5.0 AV 4.43 EXE 8.2 YHT 17.63 ja bonuksia saatiin taito-osista, siitä että ohjelma on sommiteltu hyvin yhdeksälle tai yli voimistelijalle, sekä elämyksestä! Siinä taas riemu ratkesi eikä maltettu pysyä aloillamme. Pisteet toivat meille ensimmäisen sijan ja aluemestaruuden! Hopealle sijoittui Freyat Kilpa pistein 17.18 ja pronssia ottivat oman seuramme Dodot 97 pistein 16.21. Paljon onnea molemmille! :)


Keravan mitalistit :)

Nyt onkin sitten pitempi tauko ennen seuraavaa koitosta, eli Kilpasarjojen mestiksiä Tampereella. Siinä ajassa tehdään vielä pikku fiksailuja ohjelmaan ja hiotaan ohjelma sormenpäihin asti. Nähdään muutaman viikon kuluttua!

Ei kommentteja: